Etätyö yhdistetään usein sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteisiin, kuten suurempaan ammatilliseen eristyneisyyteen ja heikentyneeseen sosiaaliseen tukeen työkavereilta. Etätyöintensiteetin, eli sen kuinka suuren osuuden työajastaan työntekijä tekee töitä etänä, on aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä työyksinäisyyteen lyhyellä, noin viikon aikaviiveellä. Toisissa tutkimuksissa vastaavaa yhteyttä ei kuitenkaan ole löytynyt. Nämä ristiriitaiset tulokset voivat viitata siihen, että etätyöintensiteetin ja työyksinäisyyden välinen yhteys on ehdollinen jonkin kolmannen tekijän suhteen. Tästä syystä yhteyttä on tarpeen tutkia tarkemmin ja pyrkiä tunnistamaan ryhmiä, joilla yhteys on erilainen.
Tuoreessa tilastollisessa tutkimuksessa asiaa lähestyttiin sekoiteanalyysin (engl. mixture modeling) avulla, jolla voidaan tunnistaa piileviä osapopulaatioita aineistosta. Menetelmä toteutettiin sekoiteregressiona, jonka avulla vastaajat voitiin ryhmitellä etätyöintensiteetin ja työyksinäisyyden välisen yhteyden perusteella. Tutkimusaineistona käytettiin kahta kyselyaineistoa: vuonna 2022 teknologiateollisuuden yrityksestä kerättyä aineistoa (N = 1641) sekä HelsinkiMission vuonna 2024 toteuttamassa Work to Belong -hankkeessa kerättyä suomalaista työelämää edustavaa aineistoa (N = 943).
Analyysi tuotti aineistojen välillä hieman erilaisen ryhmärakenteen. Teknologiateollisuuden yritysaineistosta erottui kuusi ryhmää, edustavasta aineistosta seitsemän. Ryhmät erosivat toisistaan sekä etätyöintensiteetin ja työyksinäisyyden välisen yhteyden suunnan ja tilastollisen merkitsevyyden että työyksinäisyyden yleisen tason osalta. Kaiken kaikkiaan suurin osa vastaajista kuului molemmissa aineistoissa ryhmiin, joissa etätyöintensiteetti ei ollut tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä työyksinäisyyteen.
Yritysaineistossa 85 prosenttia vastaajista sijoittui ryhmiin, joissa yhteyttä ei havaittu. Loput 15 prosenttia kuuluivat ryhmiin, joissa etätyöintensiteetti oli negatiivisesti yhteydessä työyksinäisyyteen. Korkeampi etätyöintensiteetti näytti siis pikemminkin suojaavan työyksinäisyydeltä kuin altistavan sille. Yhtään ryhmää, jossa etätyöintensiteetti olisi selvästi altistanut työyksinäisyydelle, ei tästä aineistosta löytynyt. Työyksinäisyysmittari vaihteli asteikolla yhdestä viiteen, ja ryhmissä, joissa yhteys oli negatiivinen, ryhmäkeskiarvot olivat korkeammat (4,41; 3,60; 2,89) kuin ryhmissä, joissa yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä (1,14; 1,75; 2,25). Tämä viittaa siihen, että etätyöintensiteetti näyttäytyy merkityksellisenä työyksinäisyyttä helpottavana tekijänä nimenomaan niille, jotka kokevat keskimäärin enemmän työyksinäisyyttä.
Edustavassa aineistossa yhteyden vaihtelu oli monipuolisempaa. Yli puolet vastaajista (59 %) kuului ryhmiin, joissa yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tämä tulos vastasi yritysaineiston suurinta ryhmää, joten enemmistöllä työntekijöistä etätyöintensiteetti ei kummassakaan aineistossa ollut suoraan yhteydessä työyksinäisyyteen. Neljäsosa (25 %) vastaajista kuului ryhmiin, joissa yhteys oli negatiivinen eli suurempaa etätyöosuutta tehneet raportoivat vähäisempää työyksinäisyyttä. Aineistosta erottui lisäksi yksi ryhmä (16 %), jossa yhteys oli positiivinen. Tässä ryhmässä suurempaa etätyöosuutta raportoineet kokivat enemmän työyksinäisyyttä. Työyksinäisyyden ryhmäkeskiarvot olivat suurimmaksi osaksi pienemmät ryhmissä, joissa yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä (1,10; 2,46; 3,07), kuin ryhmissä, joissa yhteys oli negatiivinen (1,88; 3,77; 4,50). Positiivisen yhteyden ryhmässä työyksinäisyyden keskiarvo oli kuitenkin suhteellisen matala (1,65), mikä poikkesi muutoin havaitusta kaavasta.
Tulokset osoittavat, että etätyöintensiteetin ja työyksinäisyyden välinen yhteys vaihtelee vastaajaryhmittäin eikä ole yhtenäinen koko väestössä. Yksinäisyys on yksilöllinen ja subjektiivinen kokemus, joten on odotettavissa, että työntekijät reagoivat etätyöhön eri tavoin oman työyksinäisyyden kokemuksensa suhteen. Tulokset haastavat ajatuksen siitä, että etätyöintensiteetti olisi suurimmalle osalle työntekijöistä merkittävä riskitekijä työyksinäisyyden suhteen. Organisaatioiden ei näiden tulosten valossa kannata suunnitella toimenpiteitä olettaen yhtenäistä vaikutusta kaikkiin työntekijöihin. Sen sijaan olisi hyödyllistä pyrkiä tunnistamaan, keille etätyön tekeminen voi olla riski, keille suojaava tekijä ja keille työyksinäisyyden osalta yhdentekevää, jotta mahdolliset tukitoimet voidaan kohdistaa oikein.
