Alkuperäinen teksti julkaistu 20.7.2020
Kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen välttely ja etätyöhön siirtyminen on voinut aiheuttaa monenlaisia seurauksia sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta. Yksi mahdollinen seuraus on yksinäisyyden tunteen lisääntyminen. Yksinäisyys voidaan ajatella tunteeksi siitä, että halutun ja toteutuneen sosiaalisen vuorovaikutuksen välillä vallitsee epätasapaino. Tällöin yksinäisyyttä ei määritä pelkkä sosiaalisten kontaktien määrällinen puuttuminen, vaan yksinäisyyttä on tunne haluttujen merkityksellisten ihmissuhteiden puuttumisesta.
Tässä kirjoituksessa opetusalan ammattilaisten kokemusta yksinäisyydestä tarkastellaan yleisen yksinäisyyden ja työyksinäisyyden avulla. Yleisessä yksinäisyydessä on kyse yksinäisyyden kokemuksesta ylipäätään, kun taas työyksinäisyydessä tarkastellaan yksinäisyyden kokemista työympäristössä. Aiemmassa hyvinvointia käsittelevässä blogikirjoituksessa havaittiin, että kokemus yksinäisyydestä oli lisääntynyt huomattavasti 12 %:lla vastaajista ja hieman 43 %:lla.
Yleistä yksinäisyyttä mitattiin kyselyssä useilla väittämillä. Väittämiin vastattiin asteikolla 1 (Sopii erittäin huonosti) – 5 (Sopii erittäin hyvin). Väittämissä ei kysytty suoraan yksinäisyyden tunteesta, vaan kartoitettiin yksinäisyyteen liittyviä seuran kaipuun tuntemuksia. Käytettyjä väittämiä olivat esimerkiksi ”Kaipaan ihmisiä ympärilleni” ja ”Ympärilläni on tarpeeksi ihmisiä, jotka tunnen läheiseksi”.
Keskimäärin yksinäisyys on kohtalaisella tasolla (ka 2,3). Ammattinimikkeittäin tarkasteltuna voidaan havaita, että yleinen yksinäisyys vaihtelee hieman ryhmien välillä. Yksinäisyyttä kokevat eniten lukion aineenopettajat (ka 2,39) ja muu-kategoriaan kuuluvat erillisten koulutusinstituutioiden opettajat sekä hallinnolliset työntekijät (ka 2,39). Vähiten yksinäisyyttä kokevat oppilaanohjaajat (ka 2,07) sekä rehtorit ja johtajat (ka 2,18).
Opetettavien määrän mukaan tarkasteltuna pieniä eroja on havaittavissa. Eniten yksinäisyyttä kokevat yli 100:aa oppilasta opettavat (ka 2,36). Vähiten yksinäisyyttä kokevat opettajat, joilla on 30–100 oppilasta (ka 2,26). Kokonaisuudessaan ammattinimikkeiden ja oppilasmäärän mukaiset erot ovat kuitenkin pieniä ja yleinen yksinäisyys pysyy kohtalaisena kaikissa ryhmissä.
Yleinen yksinäisyys ammattinimikkeiden ja opetettavien määrän mukaan
Ikäryhmittäin tarkasteltuna erot ovat hyvin pieniä. Yli 55-vuotiaat kokevat hieman vähemmän yksinäisyyttä (ka 2,28) kuin alle 36-vuotiaat (ka 2,32) tai 36–55-vuotiaat (ka 2,31). Parisuhdetilanteen mukaan tarkasteltuna kumppanin kanssa asuvat kokevat vähemmän yksinäisyyttä (ka 2,27) kuin henkilöt, jotka eivät asu kumppaninsa kanssa (ka 2,43) tai jotka eivät ole parisuhteessa (ka 2,45). Lisäksi vähemmän yksinäisyyttä kokevat henkilöt, joiden taloudessa ei asu lapsia (ka, 2,27). Kokonaisuudessaan yleinen yksinäisyys pysyy matalalla tasolla kaikissa tarkastelluissa ryhmissä.
Yleinen yksinäisyys iän, parisuhdetilanteen ja lasten asumistilanteen mukaan
Työyksinäisyyttä mitattiin myös useilla väittämillä. Vastaukset annettiin asteikolla 1 (Täysin eri mieltä) – 5 (Täysin samaa mieltä). Työyksinäisyyttä kartoittavat väittämät liittyivät ulkopuolisuuden ja eristäytyneisyyden tunteisiin organisaatiossa. Käytettyjä väittämiä ovat esimerkiksi ”Koen itseni ulkopuoliseksi organisaatiossani” ja ”Tunnen olevani eristäytynyt kollegoistani”. Väittämistä laskettiin yhdistetty keskiarvo ja mitä suurempi tämä keskiarvoluku on, sitä enemmän työyksinäisyyttä koetaan.
Keskimäärin työyksinäisyys on matalalla tasolla (ka 2,05). Ammattinimikkeiden mukaan tarkasteltuna eroja kuitenkin löytyy. Eniten työyksinäisyyttä kokevat aikuiskoulutuksen opettajat (ka 2,33) ja korkeakoulujen opettajat (ka 2,18). Vähiten työyksinäisyyttä kokevat puolestaan oppilaanohjaajat (ka 1,62) ja varhaiskasvatuksen opettajat (ka 1,90). Opetettavien määrän osalta eniten työyksinäisyyttä kokevat yli 100:aa oppilasta opettavat (ka 2,12). Useiden ryhmien välillä erot ovat pieniä, mutta erityisesti oppilaanohjaajien työyksinäisyys on huomattavasti vähäisempää kuin muiden ammattinimikeryhmien.
Työyksinäisyys ammattinimikkeiden ja opetettavien määrän mukaan
Ikäryhmittäin tarkasteltuna työyksinäisyydessä on vain pieniä eroja. Alle 36-vuotiaat vaikuttavat kokevan enemmän työyksinäisyyttä (ka 2,11) kuin 36–55-vuotiaat (ka 2,06) ja yli 55-vuotiaat (ka 2,01). Tulos on samansuuntainen yleisen yksinäisyyden kanssa, jossa nuoremmat vastaajat kokivat enemmän yksinäisyyttä kuin vanhemmat. Parisuhdetilanteen mukaan tarkasteltuna eniten työyksinäisyyttä kokevat henkilöt, jotka ovat parisuhteessa, mutta eivät asu yhdessä (ka 2,27). Lasten asumistilanteen suhteen eroja työyksinäisyyden kokemisessa ei vaikuta olevan.
Työyksinäisyys iän, parisuhdetilanteen ja lasten asumistilanteen mukaan
Kaiken kaikkiaan opetusalan ammattilaisten yksinäisyys vaikuttaa olevan vähäistä. Yksinäisyyttä ei kokonaisuudessaan koeta voimakkaasti poikkeusolojen aikana, vaikka yksinäisyyden kokeminen onkin lisääntynyt 12 %:lla huomattavasti ja 43 %:lla hieman. Ryhmien väliset erot jäivät pieniksi monissa tapauksissa. Eniten yleistä yksinäisyyttä kokivat lukion aineenopettajat ja muu-kategoriaan kuuluvat erillisten koulutusinstituutioiden opettajat ja hallinnolliset työntekijät. Vähiten yleistä yksinäisyyttä kokivat puolestaan oppilaanohjaajat sekä rehtorit ja johtajat. Työyksinäisyyttä kokivat eniten aikuiskoulutuksen opettajat ja korkeakoulujen opettajat. Vähiten työyksinäisyyttä kokivat oppilaanohjaajat ja varhaiskasvatuksen opettajat. Pääosin ryhmien väliset erot olivat pieniä, mutta oppilaanohjaajat vaikuttavat kokevan huomattavasti vähemmän työyksinäisyyttä kuin muut ryhmät.
