etunimi.sukunimi@uwasa.fi | LinkedIn
Projektinjohto
Henkilöstöjohtamisen professori, Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmän johtaja | Vaasan yliopisto
Tutkijana kiinnostukseni suuntautuu ensisijaisesti hyvinvointiin ja lähijohtajuuteen liittyviin aiheisiin. Tutkin hyvinvointia erilaisissa konteksteissa, esimerkiksi etätyössä ja kansainvälisissä työtehtävissä.
Vapaa-aika kuluu perheen, koirien ja ajoittain myös erilaisten käsityöprojektien parissa.
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
Vastaava projektitutkija
Tutkimusintressini sijoittuvat työhyvinvoinnin ja sosiaalisten suhteiden tutkimukseen. Olen erikoistunut määrällisiin tutkimusmenetelmiin.
Vapaa-ajalla harrastan kulttuuria, kasvisten kasvattamista ja niiden kokkailua.
Väitöskirjatutkija
Tutkimuksellinen kiinnostukseni painottuu sosiaaliseen hyvinvointiin yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna. Tutkin väitöskirjahankkeessani työyksinäisyyden kehittymistä etä- ja hybridityössä ja olen erikoistunut tilastollisten menetelmien soveltamiseen tutkimuksessa.
Tutkimushankkeissa vastuullani on tyypillinen data-analytiikka eli aineistojen ylläpito, perusanalyysit ja visualisointi sekä näiden lisäksi vaativampi tilastollinen mallinnus, kuten esimerkiksi pitkittäiset rakenneyhtälömallit.
Projektitutkija
Tutkija, projektipäällikkö
Työskentelen tutkijatohtorina Vaasan yliopistossa henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmässä. Tehtäviini myös opetus ja ohjaus johtamisen kandidaatti- ja maisteriohjelmissa. Tutkijana olen kiinnostunut johtajuudesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä työssä. Vuonna 2022 valmistunut väitöskirjani ”Be(com)ing other-oriented: The value of mindfulness for leaders and leadership development” käsittelee mindfulnessia johtajuuden kehittämisen ja esihenkilötyön tukena.
Olen myös koulutettu mindfulness-ohjaaja ja coach. Ennen siirtymistä akateemiseen maailmaan toimin yli 10 vuotta liikkeenjohdon konsulttina ja talouden asiantuntijatehtävissä. Vapaa-aikani vietän mieluiten ulkoillen, liikkuen ja matkaillen sekä kirjallisuutta laidasta laitaan kuluttaen.
Projektitutkija
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Osaamiseni ja intressini painottuvat sosiaalisen hyvinvoinnin sekä yksinäisyyden yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja ilmentymiin, joita olen tarkastellut myös pro gradu työssäni. Olen soveltanut opinnoissani sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä, ja työskennellyt vaikutusten arvioinnin parissa. Projektitutkijana osallistun muun muassa tutkimushaastattelujen toteuttamiseen ja analysointiin, raportointiin sekä erilaisiin taustoittaviin tehtäviin.
Koiran ja ystävien kanssa vietetty aika pitää vapaa-aikani vauhdikkaana ja minut iloisena.
Projektitutkija
Dissertation researcher | Vaasan yliopisto
My research interest primarily revolves around the exploration of well-being in globally mobile employees, particularly expatriates. In my work, I seek to identify the factors that influence the work-related well-being of expatriates, shedding light on both its antecedents and outcomes. The research examines the dynamics of critical dimensions of work well-being, with a specific focus on burnout and work engagement, and explores the associated predictors and consequences of these states. Through this research, I aim to contribute to the development of strategies and insights that enhance organizational outcomes such as retention and job performance of expatriates.”
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
Vastaava projektitutkija