Meitä Lähiö-Inno -hankkeen tutkijoita kiinnostaa muun muassa se, miten yhteisöllisyys toteutuu lähiöissä ja mikä estää yhteisöllisyyttä. Siksi olemme haastatelleet Ristinummen ja Olympiakorttelin asukkaita sekä alueita koskevaan kehittämiseen ja päätöksentekoon osallistuvia viranhaltijoita ja poliitikkoja.
Yhteisöllisyyden selvittämiseksi olemme lähteneet liikkeelle käsitteenmäärittelystä. Yhteisöllisyydellä tarkoitamme yksilöiden välistä merkityksellistä vuorovaikutusta ja ihmissuhteita, jotka luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteisöllisyys merkitsee siten yhteishenkeä ja koettua vuorovaikutusta ihmisten välillä.
Tekemistämme haastatteluista voidaan tunnistaa kolme perustapaa hahmottaa ja ymmärtää yhteisöllisyyttä:
- Yhteisten tapahtumien ja toimintojen kautta toteutuva yhteisöllisyys.
- Yhteisöllisyyttä koskeva nostalgia, menneisyyden muistelu ja ihannointi tyyliin ”ennen oltiin yhteisöllisempiä”
- Maahanmuuttajien yhteisöllisyyteen liittyvät erityispiirteet kuten suuret perheet ja yhteiset päivälliset sekä joidenkin naapureiden kokema äänekkyys ja vieraat tuoksut
Toiminnalliset yhteisöt
Esimerkkeinä toiminnallisesta yhteisöllisyydestä haastateltavamme mainitsivat taloyhtiöiden makkaranpaistoillat ja lentopallo-ottelut. Niissä yhteisöllisyys tiivistyy yhdessä tekemiseen ja yhdessäoloon naapureiden kanssa. Muita mahdollisuuksia kohtaamiseen tarjoavat niin kaupungin ja yhdistysten järjestämät tapahtumat, kuten Ristinummi-päivä, kuin naapureiden osuminen samaan bussiin tai kassajonoon.
Vanhemmat ristinummelaiset muistelevat kaiholla, että hiihtokilpailut ja lentopallo-ottelut olivat tärkeä osa lähiön yhteisöllisyyttä. Haastatteluissa mainitaan myös naapuriapu, yhteisten tilojen maalaus ja naapureiden auttaminen talonrakennuksessa. Viranhaltijat ja poliitikot korostavat puolestaan nuorisotyötä, erilaisia kerhoja ja kulttuuritapahtumia. Ne ovat alueen kehittämisen kannalta tärkeitä panostuksia yhteisöllisyyteen.
Haastattelujen perusteella yhteisöllisyys ei ole vain tosiasia, vaan sillä on myös normatiivinen ja ihanteellinen ulottuvuus. Vaikka monet haastateltavamme puhuivat yhteisöllisyyteen liittyvistä ongelmista ja haasteista, myös ihanteita esitettiin. Tärkeä ihanteellinen puoli yhteisöllisyydessä on yhteenkuuluvuuden tunne. Haastateltaviemme kuvauksissa yhteisöllisyydestä oli usein vahva henkilökohtainen ja tunneperäinen sävy. Jotkut korostivat asuinalueensa hyvää yhteishenkeä. Tämä liittyi juuri yhdessä tekemiseen kuten kesäjuhlien järjestämiseen tai alikulkutunnelin maalaamiseen yhdessä lähiönuorten kanssa. Yhteisöllisyyteen liitettiin myös suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan ja sen hyväksyminen, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen.
Identiteetit yhteisöllisyyden rakentajina
Eräät viranhaltijat esittivät, että yhteisöllisyys viittaa yksilön identiteettiin yhteisön jäsenenä. Nykyään tällaista identiteettiä ei määrittele vain fyysinen paikka ja yhteisö, vaan sosiaalisessa mediassa voi samaistua periaatteessa mihin tahansa yhteisöön. Eräs asukas totesi kuitenkin, että todellisen yhteisöllisyyden saavuttaminen edellyttää sitoutumista omiin naapureihin ja kanssakäymistä heidän kanssaan. Yhteisöllisyys vaatii siis sekä asenteellista että toiminnallista sitoutumista.
Monet haastateltavamme katsoivat, että yhteisöllisyys on hajoamassa ja että heidän asuinalueeltaan puuttuu yhteisöllisyyttä. Eräät Ristinummen pitkäaikaisista asukkaista kertoivat, että lähiön nuoret tukivat ja puolustivat toisiaan 80-luvulla, mutta niin ei enää tapahdu. Joku lisäsi, että samalla kun asukkaiden yhteisvastuu on vähentynyt, oma-aloitteisuuskin on hävinnyt. Osa haastateltavistamme arveli, että sosiaalisen median käyttö on vähentänyt yhteisöllisyyttä. Toiset taas näkivät, että sosiaalinen media voi lisätä yhteisöllisyyttä ja synnyttää uusia yhteisöllisyyden muotoja kuten Facebook- ja WhatsApp-ryhmiä.
Haastateltavamme luonnehtivat Ristinummea ja Olympiakorttelia köyhiksi, värikkäiksi ja monikulttuurisiksi, koska niissä asuu paljon maahanmuuttajia, opiskelijoita ja työttömiä. Keräämässämme aineistossa Ristinummea ja Olympiakorttelia pidetään ”toisenlaisina” asuinalueina. Ne asetetaan vastakkain ”normaalin elämäntavan” kanssa, jonka toteutumista näissä lähiöissä ei pidetä mahdollisena. Erään haastateltavamme mukaan keskivertokansalainen, varsinkaan perhe – kaksi lasta, insinööri-isä ja sairaanhoitajaäiti – ei missään tapauksessa muuttaisi Olympiakortteliin. Ristinummi taas ei ole maineeltaan yhtenäinen, vaan siellä on alueita ja omakotitaloja, joissa monet haluaisivat asua. Sen sijaan Ristinummen kerrostaloihin ei haluttaisi muuttaa.
Stereotyyppinen yhteisöllisyys
Osa haastateltavistamme totesi, että yhteisöllisyyden heikkenemisestä huolimatta yhteisöllisyys on säilynyt vahvana maahanmuuttajaperheissä. Se näkyy esimerkiksi siinä, että suuret perheet kokoontuvat säännöllisesti yhteiselle aterialle. Yhteisöllisyyden väheneminen näyttäisikin olevan tavallisempaa suomalaiselle ”kantaväestölle” kuin maahanmuuttajille. Eräät syntyperäiset suomalaiset lisäsivät poleemisesti, että yhteisöllisyys on kadonnut samalla kun erilaiset kulttuurit ja kielimuurit ovat lisääntyneet. Tämä on ristiriidassa sen viranhaltijan käsityksen kanssa, jonka mukaan yhteisöllisyys tarkoittaa erilaisten ihmisten ympäröimänä olemista. Toinen viranhaltija katsoi puolestaan, että maahanmuuttajien oma yhteisöllisyys ei ole auttanut heitä integroitumaan alkuperäisväestön kanssa.
Jotkut haastateltavistamme korostivat, että eri-ikäisillä ja eri kulttuureista tulevilla ihmisillä on omat yhteisöllisyyden muotonsa. Opiskelijat haluavat viettää aikaa muiden opiskelijoiden kanssa ja maahanmuuttajat muiden maahanmuuttajien kanssa. Tähän käsitykseen sisältyy erityinen tapa ymmärtää yhteisöllisyys: yhteisöllisyyden puute tai yhteisöllisten kontaktien runsaus oletetaan olevan yksilöiden itsensä tai heidän kulttuurinsa ja elämäntilanteensa ominaispiirre. Tällainen oletus voi olla haitallinen yhteisöllisyyden vahvistamiselle; vahvistaahan se pikemminkin stereotyyppisiä käsityksiä eri ihmisistä ja kulttuureista.
Tommi Lehtonen
Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.
