Kuusi ihmistä seisoo talvella lumisessa maisemassa. Ihmiset ovat ryhmänä kuvan etualalla ja keskustelevat toistensa kanssa. Taustalla mäen päällä näkyy kivinen torni ja puita.
Tutkijoita ja kaupungin työntekijöitä Vanhan Vaasan raunioilla tutustumiskierroksella Ristinummen suuralueeseen.

Asuinalueiden tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Inklusiivisuus Olympiakortteli Ristinummi Tulevaisuus Yhteiskehittäminen

Asuinalueiden kehittämisessä kannattaa kuunnella asukkaita, sillä heillä on monia kehittämisideoita. Yhteiseen keskusteluun pitäisi saada mukaan erilaisia toimijoita, jotta voitaisiin muodostaa sellaisia tulevaisuuden näkymiä, jotka ovat mahdollisimman monille hyviä ja toimivia.

Mitä vanhoille lähiöille ja asuinkortteleille pitäisi tehdä? Millainen tulevaisuus niillä on edessä? Asukkailla on usein positiivisia näkökulmia omaan asuinalueeseensa, mutta myös tärkeimmät kehittämiskohteet ovat tiedossa. Mikä toimii ja mikä ei. Päättäjillä, kaavoittajilla ja muilla viranhaltijoilla on taas omat näkemyksensä. Mihin alueeseen panostetaan ja minne budjettivarat suunnataan. Kenellä on paras tieto tai valta päättää siitä, mihin suuntaan alueen kehityksessä mennään? Miltä tulevaisuus näyttää?

Paljon kysymyksiä ja kosolti epävarmuustekijöitä. Tutkimuksen avulla on kuitenkin mahdollista tuoda lisävalaistusta lähiöiden kehittämiseen.

Ristinummen asukkailla on monia kehittämisideoita, joita on tullut esille tutkimusaineistoa kerätessä. Näihin kuuluu monenlaisia liikenteen turvallisuuteen ja ympäristön viihtyvyyteen liittyviä ajatuksia. Yhteisiä kokoontumistiloja, kahviloita ja muita palveluita toivotaan alueelle. Terveyskeskuksen ja muiden palveluiden häviämistä pelätään. Julkisen liikenteen yhteyksiin toivotaan parannuksia. Toisaalta asukkaat myös näkevät monia hyviä puolia ja mahdollisuuksia alueellaan. Sellaisiksi mainitaan usein alueen rauhallisuus ja luonnon läheisyys sekä lähialueilla tapahtuva positiivinen kehitys.

Samalla tavalla Olympiakorttelin asukkaat ovat kertoneet erilaisia toiveita asuinkorttelinsa kehittämiseen.  Näihin kuuluu esimerkiksi sisäpihan parempi hyödyntäminen asukkaiden yhteiseen toimintaan, grillauspaikan tai leikkivälineiden lisääminen. Kierrätysohjeita toivotaan roskisten yhteyteen eri kielillä, kuten myös rakennusten julkisivujen kunnostamista. Olympiakorttelin asukkaat arvostavat kuitenkin hyviä kulkuyhteyksiä ja oivallista sijaintia. Olympiakorttelia pidetään mukavana ja rauhallisena asuinpaikkana, varsinkin jos pieniin epäkohtiin saataisiin muutoksia.

Asukkaiden hyvät kehittämisajatukset eivät kuitenkaan vaikuta mihinkään, jos niitä ei kuunnella. Aineistosta nousee myös esille kokemuksia, että annettuihin kehittämisehdotuksiin tai lausuntoihin ei ole saatu vastauksia. Ei edes kielteisiä vastauksia. Näin varsinkin kaupungin taholta. Tämä tuntuu tietenkin turhauttavalta, etenkin kun sama toistuu vuodesta toiseen. Sinnikkäästi alueen toimijat ovat kuitenkin jatkaneet eteenpäin. Aivan viime aikoina jotkin asiat tuntuvat heidän mielestään muuttuneen. Asukkaiden ajatuksista ollaan kiinnostuneita. Alueita ei nähdä enää vain ongelmakeskeisesti. Viranhaltijoilla ja muilla toimijoilla on halua vaikuttaa asuinalueen uudistumiseen. Sekä Ristinummen että Olympiakorttelin alueilla on odotettavissa muutoksia. Ei ehkä nopealla aikataululla, mutta kuitenkin.

Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan kaikkia. Yhteiseen keskusteluun pitäisi saada mukaan erilaisia toimijoita, jotta voimme muodostaa sellaisia tulevaisuuden näkymiä, jotka ovat mahdollisimman monille hyviä ja toimivia. Osallistumisen mahdollistaminen on itsessään arvokas päämäärä. Tämä tarkoittaa sitä, että keskustelussa pitäisi olla mukana eri ikäisiä ja erilaisia asukkaita, kaupungin viranhaltijoita, toimijoita ja päättäjiä. Näin pystytään saavuttamaan kokonaisvaltainen ymmärrys tulevaisuuden tarpeista ja mahdollisuuksista.  Tämä vaatii kuitenkin kaikilta osapuolilta aktiivisuutta ja halua kuunnella ja keskustella. Tulevaisuus näyttää valoisalta, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viimeisimmät postaukset

Kahdeksan opiskelijaa istuu rivissä penkillä katsomassa yhden opiskelijan puhelinta. Kaikki hymyilevät. Taustalla on lehtipuita ja punainen puurakennus. Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyydellä käsitteenä on sekä normatiivinen että ihanteellinen ulottuvuus. Yhteisöllisyyttä voidaan ymmärtää usealla eri tavalla. Stereotyyppisten ihmiskäsitysten vahvistaminen voi olla haitallista yhteisöllisyydelle.

Kolme ihmistä kävelee pitkää katettua käytävää. Taustalla näkyy puita ja jono ihmisiä. Yhteiskehittäminen

Innovatiiviset menetelmät kaupungin kehittämisen tukena

Yhteiskehittämisen tyypillisinä elementteinä pidetään läpinäkyvyyttä, luottamusta, riittävää tiedon saannin mahdollisuutta ja vastuullisuutta. Ne ovat myös toimintaperiaatteita, joihin modernit organisaatiot nykyisin pyrkivät. Yhteiskehittämisen tärkeimpiä anteja onkin vuorovaikutus, se, että ajatusten virtaaminen uusiin suuntiin mahdollistuu ja uutta tietoa voidaan tuottaa yhdessä keskustellen.

asuminen

Kokemuksia asukkaiden kanssa jutustelusta

Lähiö-Inno-hankkeen tutkijat järjestivät kaksi kolmetuntista asukaspäivää, toisen Ristinummella (20.4.) ja toisen Olympiakorttelissa (21.4.). Ajatuksena oli saada yhteyttä asukkaisiin ja kartuttaa tietoa asuinalueista heidän itsensä kertomana. Samassa yhteydessä kerroimme myös alustavista tutkimustuloksista niistä kiinnostuneille kaupunkilaisille.