Kuvaaja: Tuomas Honkaniemi

Lähiöestetiikkaa Lähiö-Innon hengessä – Asuinalueen esteettisyys vaikuttaa käsitykseemme paikasta

Arkkitehtuuri Estetiikka Olympiakortteli Ristinummi

Miten lähiöistä puhuttaisiin paikkoina osana kaupunkirakennetta, jos ne olisivat kollektiivisen käsityksen, muistin ja mielipiteen mukaan kauniita?

Asuinalueen esteettisyys vaikuttaa käsitykseemme paikasta

Laajasti määriteltynä estetiikalla viitataan filosofian osa-alueeseen, joka on tekemisissä kauneuden luonteen, sen ilmaisemisen sekä esteettisen kokemuksen kanssa. Estetiikka voidaan kuitenkin ymmärtää myös laajemmin moniaistillisesti, missä visuaalisuus, äänet ja tuoksut yhdistyvät yhdeksi kokemukseksi.

Kaupunkitilaan liittyvissä esteettisissä määrittelyissä huomio kiinnittyy usein rakennusten arkkitehtuuriin. Etenkin vanhat rakennukset taidokasta käsityöläisyyttä pursuavine yksityiskohtineen saavat usein ylistystä kauneudestaan. Vaikka kauneus onkin kliseisesti sanottuna katsojan silmässä, voidaan siitä mikä on kaunista löytää myös kollektiivisia käsityksiä.

Otto-Iivari Meurmanin teos Asemakaavaoppi vuodelta 1947 toimi lähtölaukauksena sotien jälkeiselle jälleenrakennuksen ajan hajakeskitykseen perustuvalle lähiörakentamiselle- ja kehitykselle.

Aluksi lähiöt toimivatkin esteettisestä näkökulmasta katsoen hyvin. Esimerkiksi Helsingin Pohjois-Haaga ja Espoon Tapiola ovat vielä pehmeämpiä esimerkkejä ihmisen kokoisesta 1950-luvun lähiörakentamisesta.

Suomalaisia lähiöitä kuvaillaan kuitenkaan harvoin etenkään rakennuskannan osalta kauniiksi paikoiksi. Lähiöillä kävi Suomessa esteettisestä näkökulmasta katsoen huono tuuri. Kaupungistumisen, autoistumisen ja elementtirakentamisen päästessä vauhtiin 1960- ja 70-luvuilla, täytettiin kaupunkeja ympäröivät pellot ja metsät nopeasti harmaan eri sävyisillä laatikoilla. Tehokkuus meni esteettisyyden, mutta myös laadukkaan ja kestävän rakentamisen edelle.

Lähiöistä ei tullut ihmisen kokoisia fyysisesti eikä esteettisesti. 1960- ja 70-luvuilla rakennettuihin lähiöihin kohdistuu tunnetusti paljon muutos- ja korjauspaineita tiivistämisen ja valitettavasti myös purkamisen kautta.

Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten lähiöistä puhuttaisiin, jos ne olisivat kehittyneet muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin. Olisivatko ”Jugend-Jakomäen” neliöhinnat lähempänä Helsingin eteläisen kantakaupungin tasoa? Miten lähiöistä puhuttaisiin paikkoina osana kaupunkirakennetta, jos ne olisivat kollektiivisen käsityksen, muistin ja mielipiteen mukaan kauniita?

Lähiö-Inno-hankkeen tutkimuskohteet, Ristinummi ja Olympiakortteli, ovat monella tapaa mielenkiintoinen parivaljakko. Kaupunkitilan muodostamisen, arkkitehtuurin ja sijaintinsa kautta tarkasteltuna ne ovat käytännössä toistensa täydelliset vastakohdat.

Luonnonläheinen Ristinummi edustaa ulkoiselta olemukseltaan ja sijainniltaan keskusta-alueen ulkopuolella ”perinteistä” suomalaista satelliittilähiötä. Olympiakortteli on puolestaan tiiviisti rakennettu urbaani kortteli, jolle oman leimansa antaa myös muun kaupunkirakenteen läheisyys, mutta etenkin sen postmodernistinen rakennustyyli.

Postmodernismi nousi Suomessa suosioon 1980-ja 90-luvuilla etenkin Oulun koulukunnan näkemysten kautta. Pastellin väriset talot lukuisine mielenkiintoisine yksityiskohtineen olivat aikansa vastaveto modernistiselle ja monotoniselle rakennusperinteelle. Ehkä aika ei vielä ole tarpeeksi kypsä, mutta Olympiakorttelin postmodernistisen arkkitehtuurin korostaminen saattaisi jopa olla yksi tekijä alueen houkuttelevuuden lisääjänä.

Olisi kuitenkin hyvä, jos pystyisimme ajattelemaan asuinalueiden kauneutta laajemmin ja moniaistisemmin. Suomalaisista lähiöistä usein löytyvät luonto- ja metsäalueet ja rakentamisen väljyys tulisivatkin nostaa niille kuuluvaan arvoon. Lähiöiden tarkoituksena ei olekaan toistaa kantakaupunkien vanhojen kivitalojen muodostamaa kaupunkitilallista esteettistä jatkumoa.

Käsityksemme jonkun paikan kauneudesta vaikuttaa kuitenkin laajemmin mielikuviin ja ajatuksiimme paikasta. Rakennetulla ympäristöllä on myös suuri merkitys siihen, miten koemme arkeamme ja elämme siinä. Kollektiivinen paikan muisti on joskus valitettavankin pitkä – ja meillä ihmisillä tuntuu olevan valitettava tapa jättää pois kyydistä ne, jotka eivät omia aistejamme miellytä.

 

– ­­Tuomas Honkaniemi

Kirjoittaja on projekti- ja väitöskirjatutkija Vaasan yliopistossa

 

Avainsanat: lähiö, estetiikka, arkkitehtuuri, paikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Risteys, jonka toisella puolella on matalia kerrostaloja. Talojen julkisivu on valkoinen, ja muilta osilta punatiiltä Maine

Muodikas lähiö

Kaupunkisuunnittelulla pyritään vastaamaan kulloisenkin aikakauden tarpeisiin. Jokainen aika luo omat sosiaaliset rihmastonsa. Monet julkilausumattomat ja ääneenkin lausutut arvot sekä valinnat ohjaavat kaupunkien tulevaisuutta. Kaupunkikehitystä ja ‑suunnittelua myös ohjataan poliittisesti.

Maine

Naapurilähiö: maine ja ihmiset

Lähiö-Inno -hankkeen tutkimusalueilta, Vaasan Olympiakorttelista ja Ristinummen lähiöstä kerrotaan mainetarinoita. Tarinat on helppo tunnistaa hankkeessa kerätyistä tutkimusaineistoista, haastatteluista ja keskusteluista. Molempien alueiden mainetarinat on maalattu pikemmin tummin kuin vaalein värein.