Easter decorations

Vaasan yliopisto nuoren silmin

Yleinen

Yliopiston henkilökunta otti hänet hyvin vastaan, ja työympäristö tuntui inspiroivalta.

Tutustuminen työelämään Vaasan yliopistossa

Ayla outside on campus
Ayla kampuksella käytyään ostoksilla Neurofriendly-valmennusta varten

Kuvittele työviikko, joka vie sinut moderniin yliopistoympäristöön, pelihalliin ja parantamaan työntekijöiden viihtyvyyttä. Muun muassa tätä sai kokea Ayla Pensar, 14-vuotias peruskoululainen Mustasaaren yläasteelta, viettäessään viikon Vaasan yliopistossa TET-jaksolla. Hän pääsi kurkistamaan, millaista yliopistolla työskenteleminen voi olla ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös oma opiskelupaikka.

Aylalle yliopisto ei ollut täysin uusi paikka, koska hän on päässyt käymään siellä ennenkin yhdessä äitinsä kanssa. Etukäteen Aylalla ei ollut odotuksia siitä, mitä tuleman pitää. Ensimmäisen päivän tehtävänä oli esimerkiksi järjestää työntekijöiden kahvitilan kaappien ja laatikoiden tavarat kuntoon. Pian työtehtävät monipuolistuivat ja hän pääsi tutustumaan yliopiston eri tiloihin.

Vaikka yliopistoympäristö oli Aylalle jo ennalta tuttu, se teki häneen vaikutuksen – erityisesti moderni ilme ja avarat tilat erottuivat edukseen verrattuna koulumaailmaan. ”Paljon parempi kuin oma koulu,” hän totesi suoraan.

Erilaisia tehtäviä ja uuden oppimista

 Aylan työtehtävät viikon aikana olivat kaikkea muuta kuin yksitoikkoisia. Hän pääsi järjestämään johtamisen yksikön kahvitilaa, suunnittelemaan ja toteuttamaan pääsiäiskoristelua ja osallistumaan käytännön tehtäviin, kuten tiedostojen järjestämiseen tietokoneella.

Yksi erikoisimmista ja hauskimmista työtehtävistä oli Vaasan yliopiston pelihallin pelien valokuvaaminen. Pelien testaaminen kuului prosessiin, mikä teki työpäivästä erityisen mielenkiintoisen. Lisäksi hän osallistui yliopiston käytettävyyslaboratorion välineiden nimikointiin ja luettelointiin lainausta varten. Nämä tehtävät antoivat pienen pilkahduksen siitä, miten monipuolista työ yliopistossa voi olla.

Kahvitilan pääsiäiskoristelun suunnittelu ja toteutus oli yksi Aylan suosikkitehtävistään. Kaupungilta piti hankkia koristeluun sopivat materiaalit, ja lopputulos ilahdutti yliopiston henkilökuntaa. Hän osallistui myös neuroystävällisen opiskelutuokion välipalojen esillelaittoon ja pääsi näkemään samalla konkreettisesti miten yliopistossa huomioidaan opiskelijoiden hyvinvointi monella eri tavalla.

Yliopisto on paljon muutakin kuin luentoja

Työharjoittelu antoi Aylalle tilaisuuden nähdä, mitä yliopistolla tapahtuu opetuksen lisäksi. Hän pääsi seuraamaan myös englanniksi pidettyä luentoa, jonka teemana olivat taide ja perhoset. Kampuksella näkyi myös punaisiin haalareihin pukeutuneita opiskelijoita, mikä herätti pohdintaa siitä mistä opiskelijoiden haalarien värit juontavat juurensa.

VME equipment
VME:n  laitteet merkintää varten

Vaikka viikko sisälsi hetkiä, jolloin tehtäviä olisi voinut olla enemmänkin, kokonaisuudessaan kokemus oli Aylan mielestä positiivinen. Yliopiston henkilökunta otti hänet hyvin vastaan, ja työympäristö tuntui inspiroivalta. ”Opiskelu yliopistossa tulevaisuudessa kyllä kiinnostaa,” Ayla sanoo. Ayla voisi suositella yliopistoa TET-paikkana myös muille, sillä työtehtävät olivat erilaisia ja yliopistoympäristö tarjosi kiinnostavan kurkistuksen tulevaisuuden opiskelu- ja työmahdollisuuksiin. Aylan ohjaajana toimi TET-viikolla apulaisprofessori Rebekah Rousi Vaasan yliopistolta.

– Tällä viikolla olemme järjestäneet useita työpajoja ja aktiviteetteja, joissa olemme kuunnelleet opiskelijoita ja tulevia opiskelijoita – heidän ajatuksiaan siitä, millainen yliopisto heitä houkuttelisi. Heidän näkemyksissään korostuu paitsi moderni ja osaamista kehittävä oppimisympäristö, myös se, että yliopisto on paikka, jossa viihdytään ja löytyy kavereita. Meille on tärkeää ymmärtää nuoria kuntalaisia, jotta voimme kehittää kampustamme heidän tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti, kertoo Rebekah Rousi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

The Art Critics" by Siggi Churchill is licensed under CC BY-NC-ND 2.0. Yleinen

Keskustelu taiteena vai keskustelun taito?

Olisin henkilökohtaisesti kiinnostunut kuulemaan, mitä ajattelette taiteesta ja sen paikasta yliopistossa. Minkälaista luovuutta arvostatte. Miten sisällytätte taidetta elämäänne tai mitä tahansa muuta, mistä haluaisitte keskustella Vaasan, paikallisen historian ja suomalaisen kulttuurin ympärillä.