Esittelemme tällä sivulla toisen tutkimistamme asuinalueista. Lisää tietoa alueesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä ja teemoista löydät blogistamme.
Ristinummi sijaitsee noin 6 km päässä Vaasan keskustasta itään. Aluetta alettiin rakentaa 1970-luvun alussa, jolloin se oli etenkin lähistöllä sijaitsevan Strömbergin tehtaan työntekijöiden suosiossa. Ristinummi edustaa vahvasti 1970-luvun asumisen ihanteiden toteutumista. Puoli vuosisataa sitten nopeasti aluerakentamissopimuksien voimalla pystytetyt lähiöt eri puolilla Suomea kaupunkien ulkokehillä edustivat maaseudulta tulleille perheille modernia ja laadukasta kaupunkiasumista välittömässä luonnon läheisyydessä. Näin on ollut myös Ristinummen tapauksessa. Alueelta löytyy esimerkiksi metsää, luontoa ja ulkoilumahdollisuuksia. Erityisen suosittu on lähellä sijaitseva Pilvilammen ulkoilualue luontopolkuineen.
Ristinummen asemakaava on muodostettu vahvasti autoilijoiden intressien mukaisesti
Moni vaasalainen on jo saattanut unohtaa, että Ristinummella järjestettiin myös asuntomessut vuonna 1975. Alueen rakennuskanta koostuu pääasiassa 3–4 kerroksisista ajalle ominaisista elementtikerrostaloista. Lähiön pohjoispuolella on myös suhteellisen laaja eri ikäisten omakotitalojen alue. Luonnon voimakkaasta läsnäolosta huolimatta Ristinummen asemakaava on muodostettu vahvasti autoilijoiden intressien mukaisesti – kadut ovat jalankulkijan näkökulmasta katsoen hyvin pitkiä ja leveitä.
Huippuvuosina 1970-luvun puolessavälissä ja 1980-luvun alussa Ristinummen suuralueella asui noin 10 000 ihmistä ja yhteisöllinen sosiaalinen pääoma erilaisine tapahtumineen oli voimissaan. Alueelle muuttaneet lapsiperheet jakoivat samankaltaisen aktiivisen elämänvaiheen. Vuonna 2018 asukkaita oli enää 7 196 henkeä.
Vaasan asuinalueista Ristinummella on kenties huonoin maine
Asukasmäärän vähentyminen on liitoksissa väestömuutoksiin, kuten alkuperäisen väestön ikääntymiseen ja keskusta-asumisen kasvavaan suosioon. Nykyään Ristinummella asuu suhteellisen paljon vanhuksia ja ulkomaalaistaustaisia asukkaita. Ristinummella työttömyysaste on kaupungin korkein (18 %). Ristinummen keskusalue on rakennettu ostoskeskuksen ympärille tiiviisti, vaikka palvelut ovatkin nykyään suurimmaksi osaksi kadonneet. Autioitunut ostoskeskus symboloi alueen nykyistä alennustilaa.
Vaasan asuinalueista Ristinummella on kenties huonoin maine. Mielikuvat ”Slumminummesta” ja ”Nistinummesta” elävät edelleen vahvoina kaupunkilaisten keskuudessa, vaikka alue on rauhoittunut aiemmista vuosikymmenistä. Alueen asukkaat kertovat, että huonomaineisuus ei johdu juurikaan ulkomaalaistaustaisesta väestöstä, vaan on kantaväestön itsensä aiheuttama, ja kyseenalainen maine on saanut alkunsa jo vuosikymmeniä takaperin. Etenkin 1990-luvun laman vaikutukset olivat myös Ristinummelle haasteellisia.
Mikäli alueen kehittämisessä onnistutaan, voi Ristinummi parhaimmillaan edustaa lähiöasumisen nousevaa trendiä
Vaasan kaupungilla on parhaillaan valmisteilla uusi asemakaava Ristinummen keskusta-alueelle. Sen tarkoituksena on lisätä alueen asukasmäärää ja tiivistää rakennettua kaupunkiympäristöä. Alueen palveluiden kehittämiseksi on olemassa myös suunnitelmia. Asukkaita kuullaan laajasti eri toimijoiden tahoilta ja suunnitelmat sekä parannukset etenevät kohta toteutusvaiheeseen. Mikäli alueen kehittämisessä onnistutaan, voi Ristinummi parhaimmillaan edustaa lähiöasumisen nousevaa trendiä – tarjolla olisi vaikkapa jotakin ’retroa’, paljon ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia ja kestävää kaupunkikehitystä sekä -asumista edistävät palvelut. Suunnitteilla oleva uusi akkutehdas saattaisi toteutuessaan tuoda Ristinummelle niin ikään uusia asukkaita.
Alueen alkuajoista periytyvä yhteisöllisyys näkyy edelleen muun muassa siten, että Ristinummea kehittävät ja sen asukkaiden hyvinvoinnista kantavat vastuuta useat vapaaehtoiset toimijat. Esimerkiksi yhteisötalkkarit auttavat ikääntyviä omakotiasujia pihatöiden hoitamisessa. Ristinummelaiset ovat aina toivottaneet tervetulleeksi uudet asukkaat ihonväristä, koulutuksesta tai varakkuudesta riippumatta. Lähiö-Inno-hankkeessa seuraamme tiiviisti, miten alue kehittyy. Tuomme tähän oman panoksemme kuulemalla laajasti asukkaita sekä alueen eri toimijoita.