Levón

Levón-auditorio remontissa – luvassa uusi, raikkaampi ilme

Allianssi Kampushanke uutiset

Auditorio Levónin remontin toisen osan toteutus on aloitettu. Ensimmäinen osa valmistui aikaisin syksyllä 2020. Remontti päätettiin jakaa kahteen osaan jo suunnitteluvaiheessa salin kokoaikaisen käytön turvaamiseksi. Tämän kesän remontin kohteena ovat salin lattiat ja penkit. Uusi maailmantilanne herätti kuitenkin kysymyksen siitä, millaiselle auditoriolle tulevaisuudessa on tarvetta.

Kampuskehityksen keskeiseksi tavoitteeksi on määritelty tilankäytön tehostaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistomme tilat olisivat mahdollisimman paljon käytössä ja tyhjillään vain lyhyitä aikoja. Auditorioiden käyttö on ollut tähän mennessä luonteeltaan hyvin erityyppistä kuin muiden tilojen. Esimerkiksi seminaarien välissä Levón on ollut tyhjillään jopa tunteja päivittäin.

Moderni sali moderneihin tarpeisiin

Kampuskehityksen edetessä avasimme keskustelun uudelleen Levónin remontin toisen osan toteutuksesta. Esiin nousi kunnianhimoinen ajatus siitä, että tekisimme salista modernimman sekä monikäyttöisemmän, kuin mitä alkuperäisissä suunnitelmissa oli määritelty. Nyt salia remontoidaan uusien visioiden mukaisesti.

Uuden suunnitelman työstönimi on viinitarha (kuvassa).

Perinteisen auditorioasetelman lisäksi salin reunoilla on tasanteita, joissa opiskelijat voivat tehdä esimerkiksi ryhmätöitä ja opiskella silloin, kun sali olisi tyhjillään. Tilaratkaisu mahdollistaa myös monipuolisemman työskentelyn massaluennoilla ja tuo uutta ulottuvuutta myös ulkoisiin tilaisuuksiin. Uusi ilme kunnioittaa salin alkuperäistä arkkitehtuuria ja säilyttää sen arvokkuuden, mutta tuo tilan tälle vuosikymmenelle.

Ratkaisuun päädyttiin siksi, että pandemian jälkeen on epätodennäköistä, että 500 henkilöä voi olla samassa tilassa tiiviisti ja turvallisesti samanaikaisesti. Uusi teknologia mahdollistaa sen, että Levónissa jaettava esitys äänineen ja kuvineen voidaan siirtää auditorio Wolffiin, jolloin saamme kasvatettua paikkamäärää turvallisesti. Suurelle salille on kyllä tarvetta, mutta katsojien määrä ja tilaisuuksien luonne tulee varmasti muuttumaan. Näiden ajatusten perusteella lähdimme luomaan uutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *