Vuonna 2023 minulla oli ilo osallistua työkomennukselle RMIT:hen Melbournessa EU:n ja Marie Skłodowska-Curie -rahoitteisen OpenInnoTrain-hankkeen kautta, jota johti professori Anne-Laure Mention RMIT:stä. Minulla oli jälleen mahdollisuus uudelleen ottaa osaa (tai jatkaa) tähän ulkomaan komennukseen vuonna 2024, mistä olen myös erittäin kiitollinen Kerry O’Connorille ja Elia Vallejos Formatgelle, jotka koordinoivat näitä työkomennuksia. Väliaikaisista siirroista tai vaihto-ohjelmista tulee mieleen monia asioita. Ensinnäkin niiden tarkoituksena on tukea tutkijoita, opiskelijoita ja muita akateemisia ammattilaisia heidän uransa edistämisessä. Toiseksi niiden tarkoituksena on laajentaa akateemisten yhteisöjen ja instituutioiden välisiä aktiivista yhteistyöverkostoa. Kolmanneksi ne tarjoavat korvaamattomia kokemuksia muista kulttuureista – kansallisista, alueellisista, akateemisista ja ammatillisista. Vähemmän puhutaan näiden aloitteiden perhosvaikutuksista – näennäisesti pienempien toimien suuremmasta vaikutuksesta. Tästä haluan nyt kertoa teille, sillä näen OpenInnoTrainin positiiviset vaikutukset opiskelijoiden (perustutkinto- ja jatko-opiskelijoiden) mahdollisuuksiin oppia, hankkia ammatillista kokemusta ja tutustua monialaisiin ympäristöihin. Tässä on tarina näyttelystä nimeltä Butterfly: glo-cal effects of data, energy, and industry, ja siitä, mitä se on merkinnyt opiskelijoille.

 

Tarina tarinan takana

Ollessani komennuksella Melbournessa kesäkuussa 2023, huomasin, että minulla oli enemmän aikaa keskittyä työhön kuin tavallisesti. Aikavyöhykkeiden erot tarkoittivatkin kätevästi sitä, että en voinut osallistua säännöllisiin kokouksiin normaalina työaikana. Paitsi että pystyin hoitamaan työni (ja huomasin, että työ itsessään on melko hallittavissa ja miellyttävää), minulla oli myös ylimääräistä aikaa syventyä kauan unohdettuihin asioihin, kuten luovuuteen ja taiteeseen. Olen nimittäin ammattitaiteilija. Olen koulutukseltani nykytaiteen graafikko ja olen toiminut performanssitaiteilijana vuodesta 2004 lähtien. Joten ollessani kulttuurikaupungissa (Melbourne), jossa kaikki taiteellinen tapahtuu, halusin tutustua uudelleen taidemaailman uusimpiin suuntauksiin (pahoittelut sanaleikistä).

Otin yhteyttä entiseen taidekouluni rehtoriin (Edith Cowanin yliopisto, nykytaiteen yksikkö), Domenico de Clarioon, joka antoi minulle luettelon taiteilijoista, taideopettajista ja kuraattoreista, joihin voisin ottaa yhteyttä. Tutkin innokkaasti Domenicon listaa, mutta yhteen taiteilijaan minulla oli vaikeuksia saada yhteyttä.

Anne Scott Wilson halusi ehdottomasti puhua puhelimessa. Minulla ei ollut puhelinyhteyttä, joten olin riippuvainen julkisesti saatavilla olevasta ilmaisesta WiFi-verkosta (ehkä ei kovin turvallisesta, mutta ainakin edullisesta). Soittelimme toisillemme jatkuvasti puhelinhippaa (soitimme ja vahingossa vältimme toistemme puhelut). Eräänä kauniina talvipäivänä Melbournessa olin tutkimassa kaupunkia kävellen, kun perheeni oli Queenslandissa. Olin juuri ajatellut tätä Anne Scott Wilsonia ja päättänyt unohtaa asian – olin puhunut kaikille muille, eikä minun tarvinnut puhua tälle Anne Scott Wilsonille. Heti kun olin ajatellut näin, katsoin oikealle. Olin jossain Fitzroyissa (Brunswick St:llä), kun huomasin oikealla puolellani suuret kirjaimet ”Anne Scott Wilson”. Jatkoin kävelyä muutaman metrin ajattellen: ”Ei kai… Tämä ei voi olla totta”, sitten kävelin takaisin ja luin uudelleen – kyllä, se oli totta. Menin galleriaan, joka sijaitsi etuikkunan takana. Siellä oli paitsi Wilsonin tuolloinen näyttely Fugitive States, myös Anne itse.

Aloimme heti syventyä intensiivisesti tekoälyyn (AI), taiteeseen ja niiden merkityksen ihmiskunnalle. Keskustelun lopussa Anne ilmoitti tulevansa käymään luonani Vaasassa. Anne on Deakinin yliopiston edustaja, ja vaikka Deakin ei virallisesti kuulunut OpenInnoTrain-projektiin, yliopisto on tukenut aktiivisesti yhteistyötämme. Niinpä seuraavana lokakuuna (2023) Anne oli todellakin Vaasassa, jossa hän osallistui VME:n ensimmäiseen taiteilijaresidenssiin ja opetti ”Pop-up hands on artist-in-residence” -kurssia (lue lisää täältä). Tämä oli OpenInnoTrainin ensimmäinen merkittävä vaikutus viestinnän opiskelijoihimme. Annen kurssilla opiskelijoita kannustettiin löytämään uudelleen yhteys itseensä ja omaan subjektiivisuuteensa, löytämään oma äänensä ja osallistumaan käytännönläheisesti valokuvauksen ja tekoälyn kehitykseen. Tarkoitan tällä sitä, että opiskelijamme eivät vain hyödyntäneet perinteisiä valokuvaus- ja taiteen tekemisen tekniikoita, vaan rakensivat niitä. He muuttivat hylätyn toimiston täysimittaiseksi Camera Obscuraksi. Camera Obscuran jälkeen opiskelijat siirtyivät syanotypian tekemiseen, runouteen ja pohdiskelevaan kirjoittamiseen, tekoälyn ideointiin ja luomiseen, videon tekemiseen ja 3D-tulostukseen – kaikki tämä kahden viikon aikana.

Pikakelaus eteenpäin toiseen työkomennukseen vuonna 2024. Anne esitteli minut upealle apulaisprofessori Toija Cinquelle (Mediated Intelligence Lab ja johtaa Critical Digital Infrastructures and Interfaces (CDII) -tutkimusryhmää, Deakinin yliopisto). Olin jo käynyt Cinquen Eco Digital Futures -näyttelyssä, joka oli monipaikkainen näyttely, jossa tarkasteltiin datavetoisen yhteiskuntamme ekologisia vaikutuksia. Minulla oli siis käsitys siitä, millaisia näyttelyitä hän pystyi kuratoimaan. Tapaamisemme aikana esittelin projektimme ja VME:n, ja jälleen kerran tapaamisen lopussa Toija sanoi: ”Tulen käymään luonasi Vaasassa.” Ja niin hän teki. Heti saapuessaan Vaasaan Toija inspiroitui sekä Vaasan maisemista ja luonteesta että äskettäisestä osallistumisestaan Venetsian biennaaliin (kollegat Deakinin yliopistosta, mukaan lukien Anne, olivat osallistuneet aktiivisesti tapahtumaan). Niinpä hänen ensimmäinen vastauksensa siihen, miten meidän pitäisi suunnitella virallista yhteistyötä, oli: ”Perustetaan Vaasan biennaali!”. Pikkujuttu (eipä ole). Ja vaikka hymyilin ja näytin innostuneelta ulkoisesti, sisälläni vapisin paniikista. Voi eiii….

Vaasan biennaali alkoi muotoutua suunnitelmista pienen digitaalisen taidenäyttelyn järjestämisestä Makers Galleryssä lähellä Vaasan keskustaa. Olimme saaneet tilan, johon mahtui vain kolme taiteilijaa. Pian näiden järjestelyjen jälkeen Elina Melgin keskusteli tapahtumasta Sture Uddin – Wasa Future Festivalin perustajan ja upean Wasa Innovation Centerin ja Bock’s Cornerin omistajan – kanssa kun Sture päätti tarjota tilojaan, Catacombsia, näyttelyä varten. Tähän valtavaan hankkeeseen liittyivät Elina Melgin (Vaasan yliopisto), Esteban Guerrero Rosero (Uumajan yliopisto, Ruotsi), Aska Mayer (Game Research Lab, Tampereen yliopisto), Lyndsey Morley (Vaasan yliopisto) ja Katey O’Sullivan (Deakin University).

Muutos oli merkittävä. Meidän piti löytää ja kuratoida paljon suurempi näyttely kuin alun perin oli tarkoitus. Lopulta 19 taiteilijaa seitsemästä eri maasta esitteli interaktiivisia uuden mediataiteen, tekstiili- ja performanssiteoksia. Projekti oli kiireinen, mutta meillä oli kaikki tarvittavat ainekset – kansainvälisen tason huipputaiteilijat (Anne Scott Wilson, Cameron Bishop, Benjamin Knock, Frederick Rodrigues, Spencer Rose, Domenico de Clario, Jack Manning Bancroft, Tyson Yankaporta, Jurgis Peters, Samuel Kujala, Michele Uccheddu, Moa Cederberg, Daniel Shanken, Nikiforos Staveris, Michael Lukaszuk, Filip Lundberg, Isak Öhman, Katey O’Sullivan ja a.metsä) ja upea näyttelypaikka, mutta ei budjettia. Tämä tarkoitti useita kuukausia viikoittaisia Teams-kokouksia, joissa kävimme läpi, mitkä rahoitushakemukset olivat menestyneet ja mitkä eivät. Siksi haluan jo nyt kiittää vilpittömästi Pohjanmaan liittoa, Vaasan yliopiston säätiötä, Vaasan kaupunkia, Aktia-säätiötä, Vaasan yliopistoa ja Deakinin yliopistoa taloudellisesta tuesta. Kiitämme myös Suomen Akatemiaa tuesta Emotional Experience of Privacy and Ethics in Everyday Pervasive Systems (BUGGED) -hankkeelle, jonka tutkimustuloksena tämä näyttely on. Lisäksi saimme käytännön tasolla upeaa tukea Platform Artilta, Elokuvakeskus Botnialta, Technobothnialta ja Malaktalta.

 

Missä oppiminen on tuottoisaa

Tämän mittakaavan tapahtuman järjestämiseen tarvittiin myös ihmisiä. Näimme tämän erinomaisena tilaisuutena soveltaa oppimaamme käytäntöön ja laadimme viestintätieteiden erikoiskurssin, jonka aiheena oli luova tapahtumatuotanto ja markkinointiviestintä. Yli 30 opiskelijaa osallistui kurssille, joka keskittyi viestinnän ja tapahtumien hallinnan eri näkökohtiin sekä Butterfly-näyttelyn että Wasa Future Festivalin kontekstissa. Opiskelijat työskentelivät todellisten keissien parissa ja auttoivat luomaan tapahtumien viestinnän keskeisiä elementtejä, kuten sosiaalisen median sisältöä, kutsuja, suunnitelmia, akateemisia tapahtumia ja niin edespäin. Tulokset olivat upeita, ja meillä oli ilo saada opiskelijaharjoittelijoita työskentelemään viestinnän ja digitaalisen markkinoinnin parissa kesän ajan sekä auttamaan käytännön töissä tapahtuman aikana. Lisäksi monialaisen junioriakateemisen ryhmämme jäsenet auttoivat merkittävästi prosessissa.

Mahdollisuus soveltaa oppimaansa käytäntöön aidossa alan ympäristössä, samalla kun on edelleen yliopiston turvallisen suojan piirissä, on harvinainen. Tämä oli korkeatasoinen kulttuuritapahtuma, joka vaati kaikilta osallistujilta suorituskykyä, ikään kuin he olisivat työskennelleet alalla jo vuosia. Halusimme selvittää, mitä opiskelijat ajattelivat kokemuksesta ja erityisesti siitä, mitä he olivat oppineet. Tässä on muutamia kommentteja upeiden opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden näkökulmasta siitä, mitä he oppivat Butterfly-projektista:

 

Kokonaisuudessaan näyttelyssä työskentely oli mielestäni hienoa. Työtehtävät olivat miellyttäviä ja oli mielenkiintoista nähdä, mitä keväällä vielä suunnitteluvaiheessa olleesta tapahtumasta oli tullut. Aluksi olin hieman hermostunut, koska en ollut täysin varma, mitä meiltä odotettiin vapaaehtoistyön osalta. Mutta lopulta työ oli palkitsevaa ja miellyttävää, kun saimme enemmän ohjeita ja itseluottamusta.

Opin, että tapahtuman järjestämisessä on otettava huomioon monia asioita ja että etukäteen suunnittelu on välttämätöntä. On tärkeää varmistaa, että paikalla on tarpeeksi ihmisiä auttamassa hätätilanteessa. Esimerkiksi oli hyvä, että meidät rekrytoitiin tiistaina auttamaan järjestelyissä, vaikka aluksi näytti siltä, että meillä ei olisi paljon tekemistä, koska yhtäkkiä syntyi tilanne, jossa yksi taiteilijoista tarvitsi kiireesti kyydin näyttelyyn. Koska emme olleet yhtä kiireisiä kuin muut paikalla olleet, pystyimme auttamaan ja antamaan taiteilijalle kyydin.

Kannustaisin [muita opiskelijoita] osallistumaan, jos heillä on tällainen mahdollisuus, koska osallistuminen tähän tapahtumaan syvensi ja vahvisti sitä, mitä olimme oppineet kevään tapahtumatuotantokurssilla. Tämä niin sanotusti sinetöi oppimiskokemukseni.

– Nea Kalliomaa, viestintätieteiden kandidaattiopiskelija

 

Kokemukseni näyttelyssä työskentelystä oli kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen. Tunsin oloni turvalliseksi ja luottavaiseksi, koska sain työskennellä ystäväni Nean kanssa, ja olen kiitollinen siitä, että saimme työskennellä yhdessä.

Tunnen oppineeni paljon tapahtuman järjestämisestä ja pääsin tekemään asioita käytännössä. Meihin luotettiin ja saimme tehdä paljon asioita ilman valvontaa. Se vahvisti itseluottamustani ja sain paljon positiivisia kokemuksia, etenkin kun onnistuin minulle annetuissa tehtävissä. Saimme positiivista palautetta ja suurta kiitosta työstämme, ja tajusin, mihin kaikkeen kykenen!

Tekisin tällaista työtä heti uudelleen, ja tajusin myös, millaisen urapolun haluaisin mahdollisesti rakentaa tulevaisuudessa. Taidemaailma saattaa kiinnostaa minua eniten, ja taiteilijoiden tapaaminen oli todella hauskaa, kun he ottivat meidät ystävällisesti vastaan. Olen siitä erittäin kiitollinen.

Tämä projekti opetti minulle ajanhallintaa, joka on erittäin tärkeää työelämässä, ja paineen alla työskenteleminen osoittautui jännittäväksi. Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja kokemuksesta.

– Venla Kirvesmäki, viestinnän kandidaattiopiskelija

 

Kokemukseni Butterfly-näyttelystä on ollut upea. Kuvataide on ollut lähellä sydäntäni jo nuoruudesta asti, joten oli erittäin inspiroivaa nähdä, mitä lahjakkaat ammattitaiteilijat olivat keksineet näyttelyä varten. Olen myös saanut tilaisuuden tavata ja työskennellä mahtavien uusien ihmisten kanssa.

Huomasin, että odotettujen mallien haastaminen voi joskus olla palkitsevaa. Ihmiset ovat oppineet vahvasti, että taidenäyttelyissä ei saa koskettaa tai muuten olla vuorovaikutuksessa minkään kanssa. Butterfly on kuitenkin erilainen, ja osa työtäni on ollut antaa heille lupa tehdä niin. On jännittävää seurata, kun kävijät leikkivät interaktiivisilla taideteoksilla tai esitysten kanssa. Se ilo on erittäin tarttuvaa!

Uskon, että osallistuminen projektiin on hieno kokemus tulevaisuutta ajatellen. Saattaa yllättää, kuinka tärkeää tämäntyyppinen työ on monissa työpaikoissa. Tapahtumien järjestäminen on erittäin tärkeä taito. Osallistumalla siihen huomaa, kuinka monia liikkuvia osia on otettava huomioon.

– Krista Penttilä, viestinnän maisteri (tekninen viestintä), tutkijaharjoittelija

 

Työskentely harjoittelijana Vaasan yliopistossa, jossa markkinoin sekä Butterfly Art Exhibition -näyttelyä että Wasa Future Festival -tapahtumaa, oli erittäin mielenkiintoinen ja rikastuttava kokemus. Opin paljon tapahtumien suunnittelusta ja markkinoinnista, mikä tuki digitaalisen markkinoinnin opintojani. Työ oli hyvin itsenäistä, ja olin osa erittäin kansainvälistä tiimiä, mistä nautin paljon. Itsenäinen työ antoi minulle mahdollisuuden olla oma-aloitteinen, tehdä markkinointipäätöksiä ja kehittää ongelmanratkaisutaitoja reaaliajassa.

Sanoisin, että osallistuminen tällaiseen projektiin on loistava tapa yhdistää akateeminen oppiminen käytännön kokemukseen. Tämä projekti antoi minulle mahdollisuuden soveltaa teoreettista tietoa todellisessa ympäristössä, mikä auttoi minua rakentamaan ammatillista itseluottamusta ja saamaan näkemystä alastani. Minulle se oli iso askel kohti työelämää.

– Benjamin Broere, yliopistoharjoittelija, digitaalisen markkinoinnin opiskelija

 

Työskentely Butterfly-näyttelyssä oli todellakin mielenkiintoista. Se antoi uuden näkökulman taiteeseen, taiteen luomiseen ja itse tekemisen prosessiin. Olemalla pieni osa tätä näyttelyä antoi minulle mahdollisuuden kurkistaa tämän kokoluokan projektin logistiikan kulisseihin.

Opin jo itse näyttelystä todella paljon. Työskentely teosten parissa (ylläpidon ja galleriatyön näkökulmasta) antoi minulle mahdollisuuden nähdä taiteen tekninen puoli ja kaiken sen, mitä Butterfly-näyttelyn esillepanoon liittyy. Mahdollisuus vierailla galleriassa useita kertoja ja pohtia taidetta syvensi yhteyttäni taideteoksiin ja yleistä näkemystäni taiteesta.

Pelkästään tällaiseen projektiin osallistuminen jo opettaa paljon. Oppiminen muiden ja tämän mittakaavan projektin seuraamisesta voi tuoda paljon inspiraatiota omiin ponnisteluihin. Ja kun projekti liittyy taiteeseen ja luovuuteen, painopiste on aina kriittisessä ajattelussa, itsensä ja oman näkemyksensä oppimisessa mitä tulee luomistyöhön. Työskentely projekteissa, jotka ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella, voi tuoda luovuutta ja erilaisia näkökulmia myös omaan elämään.

– Tinja Myllyviita, viestinnän (digitaalisen median) maisteriopiskelija

 

Näyttelyn parissa työskenteleminen oli hyvä kokemus, joka tuntui sekä vieraalta että palkitsevalta. Tietojärjestelmien parissa työskennelleenä en odottanut pääseväni uppoutumaan taiteen maailmaan. Tämä tilaisuus tarjosi minulle kuitenkin uuden näkökulman luovuuteen, ilmaisun muotoihin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun osallistuin koko kaupungin kattavaan projektiin, mikä lisäsi merkityksellisyyden tuntua. Vierailijoiden vastaanottaminen ja näyttelyn opastaminen tuntui luonnolliselta ja tyydyttävältä. Se muistutti minua ajastani asiakaspalvelussa vähittäiskauppatyössä, jossa asiakkaiden auttaminen oli tärkeä osa. Se muistuttaa minua vuorovaikutuksesta ja palvelusta, mutta tällä kertaa syvemmällä kulttuurisella ja taiteellisella ulottuvuudella.

Yksi tärkeimmistä oppimistani asioista oli se, kuinka henkilökohtaista ja monikerroksista taide voi olla. Vaikka taiteilijat selittivät töitään, huomasin usein tulkitsevani niitä omien kokemusteni ja tunteideni kautta. Taiteilijan tarkoituksen ja oman käsitykseni välinen kaksinaisuus oli silmiä avaava kokemus. Se opetti minulle, että taide ei ole vain visuaalista, vaan se on vuoropuhelua, itsetutkiskelua ja merkityksen luomista. Sain myös oivalluksen siitä, kuinka ympäristö muokkaa kokemusta. Näyttelypaikka täydensi näyttelyä kauniisti, ja kun katsoin, kuinka kävijät olivat vuorovaikutuksessa tilan ja taideteosten kanssa, sain syvemmän arvostuksen tunteen sitä kohtaan.

Kerron muille opiskelijoille, että tällaisen projektin parissa työskenteleminen voi olla mullistavaa. Se haastaa sinut astumaan ulos akateemiselta mukavuusalueeltasi ja olemaan vuorovaikutuksessa ihmisten, ideoiden ja tunteiden kanssa. He oppivat kommunikoimaan luottavaisesti, erityisesti ollessaan läheisessä vuorovaikutuksessa vierailijoiden kanssa. He alkavat myös arvostaa taiteen arvoa paitsi oppiaineena myös tapana nähdä maailma eri tavalla. Se on mahdollisuus kasvaa henkilökohtaisesti ja ammatillisesti sekä löytää uusia oppimisen ulottuvuuksia, joita ei aina löydy oppikirjoista tai luentosaleista.

– Emmanuel Anti, tietojärjestelmätieteiden tohtorikoulutettava

 

Näyttely oli minulle todella opettavainen kokemus. Erilaisten taideteosten asentaminen ja ylläpito oli todella mielenkiintoista, ja taidegallerian kulissien takana pääseminen oli minulle jännittävää. Kuten missä tahansa työssä, myös tässä oli ylä- ja alamäkiä, ja eri osien yhdistämisen miettiminen oli todellakin kuin palapelin ratkaisemista, mutta onnistuimme selvittämään kaikki haasteet, ja lopulta kokemus oli todella arvokas. Oli innostavaa nähdä koko paikka täyttyvän eri taiteilijoiden teoksista ja sen luoma lopputulos.

Opin kaikenlaisia asioita, toisella puolella maailmaa työskentelevien taiteilijoiden kanssa koordinoinnista niin vierailijoille tarkoitettujen monimuotoisten ja moniaististen esteettisten kokemusten rakentamiseen. Työ oli erittäin kiinnostavaa, koska se oli niin monipuolista. Siihen liittyi ilmeisiä teknisiä näkökohtia, kuten rakentaminen ja kaiken kokoaminen, mutta myös koordinointiin ja viestintään liittyviä erityispiirteitä, jotka opettivat minulle paljon siitä, mitä tällaisen näyttelyn kokoaminen vaatii.

Tämän tyyppisen työn ja kokemuksen yhteys oppimiseen ja tyypillisiin yliopisto-opintoihin ei ehkä ole niin ilmeinen, mutta ainakin minulle se oli palkitseva kokemus, joka kehitti teknisiä ja vuorovaikutustaitojani. Tämän tyyppisen palapelin kokoaminen vaatii paljon koordinointia eri alojen asiantuntijoiden kanssa, ja tällainen monialainen kokemus oli minulle korvaamaton. Pelkästään ongelmanratkaisutaidot, joita tällainen työ vaatii ja kehittää, ovat merkityksellisiä monissa yhteyksissä. Tunnen, että kasvoin opiskelijana melko paljon, ja uskon vahvasti, että voin hyödyntää tätä kokemusta tulevaisuudessa.

– Joni-Roy Piispanen, viestinnän tohtorikoulutettava

 

Butterfly-näyttelyprojekti on erinomainen esimerkki siitä, kuinka ”pieni” liikkuvuusapuraha voi vaikuttaa merkittävästi niin siirretyn työntekijän, kuin myös koko kansainvälisen tutkimus-, ammatti- ja opiskelijayhteisöjen toimintaan. Olen erittäin innoissani ja kiitollinen siitä, että EU-projekti jatkuu kahdella merkittävällä projektilla – DREAM+PLAN (tohtorintutkinnon cotutelle-projekti) ja SMAR3TS – joita molempia johtaa professori Anne-Laure Mention. Butterfly on vasta alkua sarjalle perhosvaikutuksen kaltaisia taide- ja tiedeprojekteja, jotka jatkuvat uusien kansainvälisten projektien edetessä. Seuraavaksi aiomme yhdistää nämä ainekset kollegamme Timothy Wileyn (RMIT), Filippo Sanfilippon (Agderin yliopisto) ja Fabio Zambettan (RMIT) omaperäiseen ja urheilulliseen robotiikan tutkimukseen ja kehitykseen.

 

Kiitokset: