ESR-hankkeen osallistujista kerättävistä tiedoista

Tämän sivun tiedot perustuvat Työ- ja elinkeinoministeriön 24.5.2018 julkaisemaan dokumenttiin: ”Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamiin hankkeisiin osallistuvista henkilöistä kerättävät henkilötiedot”. Tutustu koko dokumenttiin tästä: ESR-hankkeista kerättävät henkilötiedot (.pdf)

 

Miksi henkilötietoja kerätään?

Kompassi-hanke on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston REACT-EU tuella, joka on osa Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. REACT-EU on osa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaa.  Hankkeeseen osallistuvista henkilöistä kerätään tietoja. Tämän tiedonkeruun tavoitteena on seurata, että ohjelman toimenpiteet kohdentuvat juuri niihin henkilöryhmiin, joiden tilannetta hankkeilla pyritään parantamaan. Suomenkin komissiolta saama EU-rahoitus on osittain riippuvainen siitä, miten
hyvin Suomi saavuttaa ohjelma-asiakirjassa asetetut tavoitteet.

 

Mitä tietoja sinusta kerätään ja miten?

Hankkeen tilaisuuksissa ja kohderyhmälle järjestettävissä toimenpiteissä osallistujilta kerätään omakätisesti allekirjoitettu osallistujalista jolla varmistetaan läsnäolo.

ESR-asetuksessa on määritelty, mitä tietoja on kerättävä kaikista ESR-toimenpiteisiin osallistuneista henkilöistä. Näiden lisäksi osa kerättävistä tiedoista on EU:n komission hyväksymään Suomen kansalliseen rakennerahasto-ohjelmaan liittyviä tietoja.

 

Aloitus- ja lopetusilmoitus

Kun aloitat ESR-rahoitteisessa hankkeessa, sinua pyydetään täyttämään aloitusilmoitus. Näiden tietojen perusteella saadaan kuva siitä, millainen on tilanteesi sillä hetkellä kun aloitat hankkeessa. Osa kysymyksistä on määritelty arkaluonteisiksi ja näiden kohdalla voit valita vastausvaihtoehdon ”En halua vastata”. Kaikkiin muihin kysymyksiin on vastattava, sillä mikäli sinusta ei saada kerätyksi kaikkia pakollisia tietoja, ei mitään muitakaan hankkeen ja ohjelman tuloksellisuuteen vaikuttavia tietoja voida sinusta tallentaa tietojärjestelmään.

Vastaavasti kun lopetat ESR-rahoitteisessa hankkeessa, sinua pyydetään täyttämään lopetusilmoitus. Siinä antamiesi tietojen perusteella ESR Henkilö -järjestelmä tarkistaa, onko tilanteessasi tapahtunut jokin muutos sinä aikana, jolloin olet ollut hankkeessa. Joissakin hanketyypeissä sinua pyydetään myös arvioimaan hankkeen onnistumista omasta näkökulmastasi.

 

Lomakkeiden allekirjoittaminen ja suostumuksen antaminen

Sinun tulee täyttää lomakkeet selkeästi, vastata kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ja allekirjoittaa lomakkeet. Allekirjoittaessasi lomakkeet vakuutat perehtyneesi täyttöohjeeseen sekä annat samalla suostumuksesi tietojen luovuttamiseen ESR-hankkeiden seurantaa, arviointia, varainhoitoa ja tarkastamista varten.

Jos et vastaa kaikkiin lomakkeilla esitettyihin kysymyksiin, tulee sinun kuitenkin allekirjoittaa lomake. Vain tällä tavalla voidaan osoittaa, että hankkeen toteuttaja on täyttänyt velvollisuutensa ja edes yrittänyt kerätä sinusta vaadittavat tiedot. Mikäli sinusta saadaan etunimi, sukunimi, syntymäpäivä ja sukupuoli, voidaan nämä tiedot tallentaa järjestelmään ja sinä näyt järjestelmässä aloittaneena henkilönä, vaikka muita seurantatietoja sinusta ei olekaan saatavilla. Tällöin näyttää kuitenkin siltä, että ohjelman rahoitusta kuluu, mutta asetettuja tavoitteita ei saavuteta.
Koska sinulta kysytään arkaluonteisia tietoja, on lomakkeet merkitty salassa pidettävä -leimalla.

 

Mihin henkilötietojasi tallennetaan ja kuka tietoja käyttää?

Tietojen keräämistä varten on ohjelman hallintoviranomainen eli työ- ja elinkeinoministeriö toteuttanut EU:n yleisasetuksen mukaisesti ESR Henkilö -nimisen järjestelmän, josta on laadittu rekisteriseloste. Suojaustasoon III kuuluvan asiakirjan käyttöoikeus voidaan antaa vain sille, jolla työtehtäviensä vuoksi on tarve saada tietoja asiakirjasta tai muutoin käsitellä sitä ja joka tuntee asiakirjojen käsittelyä koskevat velvoitteet. Henkilötietolaissa ja Suomen perustuslaissa sekä EU:n tietosuoja-asetuksessa on säädetty tietojesi suojaamisesta. Tämän vuoksi sinua koskevien tietojen käyttäminen on rajoitettua myöskin viranomaistoiminnassa ja tarkasti valvottua.

Kaikkia tietojasi käsitteleviä henkilöitä koskee vaitiolovelvollisuus. Henkilötietolakia ja EU:n yleistä tietosuoja-asetusta sovelletaan 25.5.2018 alkaen rinnakkain kansallisen tietosuojalain voimaan tuloon asti. Hankkeen toteuttaja eli tuensaaja tallentaa tietosi aloitus- ja lopetusilmoituksista järjestelmään. Hankkeen toteuttaja on vastuussa ESR-hankkeen osallistujatietojen asianmukaisesta keräämisestä, käsittelystä,
säilyttämisestä, tallentamisesta ja tietosuojaamisesta.

Tarkempia tietoja EU:n tietosuoja-asetuksesta on saatavilla suomeksi osoitteesta http://www.privacy-regulation.eu/fi/index.htm sekä Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuilta.

 

Tarkista ajantasaiset tiedot aina rakennerahastot.fi -sivustolta!