Jarno Syrjälä

Jarno Syrjälä Vaasan yliopiston Vuoden alumni

Ajankohtaiset Yleinen

Vaasan yliopiston Vuoden alumnina 2023 palkittiin ulkoministeriön alivaltiosihteeri Jarno Syrjälä. Palkinnon jakoi Vaasan yliopistoseuran alumnitoimikunnan puheenjohtaja Maijastiina Jokitalo Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa.

Syrjälä valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1988 silloisesta markkinoinnin ja ulkomaankaupan koulutusohjelmasta. Valmistumisen jälkeen Syrjälä on tehnyt mittavan uran diplomaattina. Hän on toiminut esimerkiksi Suomen Kiinan suurlähettiläänä.

– Tämä on minulle suuri kunnia, ja olen tästä osoituksesta hyvin otettu. Siitä on kulunut jonkin verran aikaa, kun lähdin Vaasasta. Suhtaudun hyvin positiivisesti entiseen opinahjooni ja myös Vaasan kaupunkiin, jossa elinkeinoelämän ja oppilaitosten yhteistyö on ollut aina tiivistä, sanoo Syrjälä.

Syrjälä on jo kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana pitänyt aktiivisesti yhteyttä Vaasan yliopistoon. Hän on jakanut uransa aikana kehittynyttä osaamistaan luennoitsijana, kolumnistina ja juhlapuhujana niin Vaasan yliopiston kuin Vaasan korkeakouluverkostonkin tilaisuuksissa. Hän on eri yhteyksissä positiivisesti tuonut esiin Vaasan yliopistoa ja luonut sekä lisäarvoa että yhteiskunnallista vuorovaikutusta liike-elämän ja yliopiston välille. Hän pitää aktiivisesti yllä yhteyttä opiskeluaikansa verkostoon ja on erinomainen esikuva tämän päivän opiskelijoille.

Maijastiina Jokitalo ja Vuoden alumni Jarno Syrjälä. Kuva: Vaasan yliopisto / Harri Huusko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *