KiVANET-kurssien tavoitetasot

Eurooppalainen viitekehys (CEFR) on Euroopan neuvoston kehittämä kielten oppimisen, opetuksen ja arvioinnin yleiseurooppalainen kehys. KiVANET-kurssien tavoitetasot on asetettu CEFR-asteikolla alla olevan taulukon mukaisesti.

Opiskelijat voivat arvioida omaa osaamistaan viitekehyksen avulla. Viitekehyksessä kuvataan kuusi taitotasoa A1 – C2. Kurssien kuvauksissa voidaan taitotasojen avulla ilmaista vaadittava lähtötaso, eli mitä opiskelijalta edellytetään ennen kurssille osallistumista. Kurssin tavoitetasolla ilmaistaan mikä kielellinen taso  opiskelijan tulisi saavuttaa kurssin aikana. Viitekehys on kansainvälinen.

Tason A1 kurssit lähtevät aina liikkeelle alkeista, edeltäviä opintoja ei tarvita.

Jos sinulla on jo aiempia opintoja kielestä, jota haluaisit opiskella, voit arvioida lähtötasoasi esim. seuraavien tietojen pohjalta:

Lukion opetussuunnitelman mukaiset tavoitetasot arvosanatasolla ’hyvä’, eli 8 (suluissa vastaavat peruskoulun tavoitetasot):

Lukio, A-kieli, muu kuin englanti ja Aasian ja Afrikan kielet: B1.2 (peruskoulun päättövaiheen tavoite: A2.2)

Lukio, A-kieli, Aasian ja Afrikan kielet: A2.2-B1.1 (peruskoulun päättövaiheen tavoite: A2.1)

Lukio, B2/3-oppimäärä, muu kuin englanti: A2.1-2 (peruskoulun päättövaiheen B2-tavoite: A1.2/3)

Tarkempaa tietoa löydät täältä.

Muilta osin voit arvioida tasoasi opintopistemäärien perusteella. Esim. saksa 5 -kurssi edellyttää n. 12 op:n määrää vastaavia edeltäviä opintoja toisella asteella tai korkeakoulussa arvosanalla ’hyvä’ ja viro 2 puolestaan n. 5 op:n edeltäviä opintoja arvosanalla ’hyvä’.

Verkosta löydät myös erilaisia taitojesi itsearviointia tukevia materiaaleja, kuten tämän.

A1 - Peruskielitaito

Oppimistavoite: Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää ja käyttää tuttuja arkipäivän ilmauksia ja perustason sanontoja, joiden tavoitteena on yksinkertaisten, konkreettien tarpeiden tyydyttäminen. Hän pystyy esittäytymään ja esittelemään muita, pystyy vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin ja kysymään vastaavia kysymyksiä muilta, esimerkiksi missä he asuvat, keitä he tuntevat ja mitä heillä on. Opiskelija pystyy käymään yksinkertaisia keskusteluja, jos puhekumppani puhuu hitaasti ja selvästi ja on valmis auttamaan

Espanja

Espanja 1

Espanja 2

Ranska

Ranska 1

Ranska 2

Ranskan ääntämiskurssi

 

French 1

French 2

French pronunciation

Saksa

Saksa 1

Saksa 2

 

 

German 1

Venäjä

Venäjä 1

Venäjä 2

Venäjä 3

 

 

Russian 1

 

Ryska 1

Ryska 3

Italia

Italia 1

Italia 2

Japani

Japani 1

Japani 2

Japani 3

Chinese

Chinese + characters 1 (5 op)

Chinese + characters 2 (5 op)

Korea

Korea 1

Korea 2

Korea 3

Portugali

Portugali 1

Portugali 2

Viro

Viro 1

Unkari

Unkari 1

UniTandem

UniTandem

Viittomakieli

Suomalainen viittomakieli 1

A2 - Peruskielitaito

Oppimistavoite: Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin: kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto, työ. Hän pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä aiheista ja pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan.

Espanja

Espanja 3

Espanja 4

Ranska

Ranska 3

Ranska 4

Saksa

Saksa 3

Saksa 4

 

Venäjä

Venäjä 4

Venäjä 5

Venäjän kielioppikertaus

Italia

Italia 3

Italia 4

Understanding Italy

Japani

Japani 4

Chinese

Chinese + characters 3 (5 op)

Korea

Korea 4

Portugali

Portugali 3

Viro

Viro 2 (5 op)

UniTandem

UniTandem

Viittomakieli

Suomalainen viittomakieli 2

B1 - Itsenäisen kielenkäyttäjän taso

Oppimistavoite: Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä, koulussa ja vapaa-aikana. Hän selviytyy useimmista tilanteista matkustaessaan kohdekielisillä alueilla. Hän pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista tai itseään kiinnostavista aiheista sekä pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita. Hän pystyy perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia.

Espanja

Espanja 5

Espanja 6

Ranska

Français 5

Ranska 6

Saksa

Deutsch 5

Deutsch 6

 

Venäjä

Venäjä 6

UniTandem

UniTandem

B2 - Itsenäisen kielenkäyttäjän taso

Oppimistavoite: Kurssin käytyään opiskselija ymmärtää pääajatukset konkreetteja ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä. Viestiminen on niin sujuvaa ja spontaania, että hän pystyy säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisten kanssa ilman että se vaatii kummaltakaan osapuolelta ponnisteluja. Hän pystyy tuottamaan selkeää, yksityiskohtaista tekstiä hyvinkin erilaisista aiheista, esittämään mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta asiasta ja selittämään eri vaihtoehtojen edut ja haitat.

Espanja

Espanja 7

Ranska

KV- ja EU-oikeuden ranska

 

Saksa

Deutsch 7

Deutsch 8

UniTandem

UniTandem

C1 - Taitavan kielenkäyttäjän taso

Oppimistavoite: Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää erityyppisiä vaativia, pitkähköjä tekstejä ja tunnistaa piilomerkityksiä. Hän pystyy esittämään ajatuksiaan sujuvasti ja spontaanisti ilman havaittavia vaikeuksia ilmausten löytämisessä. Hän käyttää kieltä joustavasti ja tehokkaasti sekä sosiaalisiin että myös opintoihin ja ammattiin liittyviin tarkoituksiin. Hän pystyy tuottamaan monimutkaisia aiheita käsittelevää selkeää, hyvin rakentunutta ja yksityiskohtia sisältävää tekstiä sekä osaa jäsentää tekstiä ja edistää sen sidosteisuutta esimerkiksi käyttämällä sidesanoja.

UniTandem

UniTandem

C2 - Taitavan kielenkäyttäjän taso

Oppimistavoite: Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää yleensä vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Hän osaa yhdistellä tietoja erilaisista puhutuista ja kirjoitetuista lähteistä ja rakentaa niissä esitetyistä perusteluista ja selostuksista sisällöllisesti yhtenäisen esityksen. Hän pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan spontaanisti, erittäin sujuvasti ja täsmällisesti ja pystyy erottamaan merkitysvivahteet mutkikkaissakin tilanteissa.

UniTandem

UniTandem